Itku
Tunnen vahvaa hengenheimolaisuutta yläkerrassa yksinäisyyttä itkevän koiran kanssa. Tämänkertainen ero tuli niin yllättäen, etten ole kehdannut kehdannut edes kertoa siitä h-pojille, vaikka tästä on kulunut jo pitkä tovi.
Valveilla-konseptin ajatus oli dokumentoida erilaista ja parempaa elämää, onnellisia asioita. Mutta välillä tuntuu, että olen jämähtänyt vinyylisoittimen tavoin loputtomasti itseään toistavalle uralle. Ja kun asiaa ajattelee vähän tarkemmin, kuka haluaisi elää Instagram-maailmassa jossa näytetään vain silotellut ja kauniit asiat.
Tuula on todella fiksu ja aikuinen nainen, joka osasi pukea eron välttämättömyyden tiukkaan tiivistetyiksi virkkeiksi joista kaikista olin tavalla tai toisella eri mieltä, mutta joista useimmista näin myös asian toisen puolen, johon en osannut tai halunnut luoda vasta-argumenttia. Ärsyttävän piristävää tiivistää tunteet kylmän analyyttisiksi asiakohdiksi.
En toisaalta osaa olla asiasta erityisen murheissani, koska yritin todella lujaa. Enkä välttämättä koe tätä edes tappioksi, koska tunnen jääneeni tässä kaikkien upeiden uusien kokemusten ja muun kasvun myötä todella paljon plussalle.
Päivittäisen kommunikaation äkillinen loppuminen on aina aika iso henkinen isku. Pitkän harjoittelun myötä henkisen jaksamisen loppumisen merkitkin tunnistaa jo kaukaa. Nyt niistä ei onneksi tarvitse enää ahdistua lisää, koska toipumisenkin vaiheet ovat jo tuttuja.
Vietin viikonlopun Reposaaressa. Kesän jälkien peseminen pois veneen ja laiturin pohjasta ja asioiden fyysinen järjestely kevättä odottamaan lokakuisen myrskyisässä sadesäässä oli monella tapaa hyvin konkreettista terapiaa.
Talvi saa nyt tulla, mutta en aio jähmettyä paikoilleni.