Märistä puista

Olen tähän asti ollut kahden vaiheilla sen kanssa kumpi on kurjempaa: se kun ihastuu ihmiseen joka ei ihastu sinuun, vai se kun joku ihastuu sinuun mutta et itse tunne mitään. Tänään löysin tälle hyvin selkeän vastauksen; jälkimmäinen on paljon kurjempaa.

Ihastuminen ilman vastakaikua tuntuu aina yhtä kipeältä, mutta siihen on jotenkin paljon helpompi varautua ja siitä on helppo päästä yli. Mutta se, kun huomaa jonkun ihastuneen sinuun tilanteessa jossa itse et tunne mitään vaikka kuinka haluaisit, tuntuu todella kurjalta.

Olen saanut menneen muutaman viikon aikana tutustua vähän itseäni vanhempaan, kaikin puolin ihanaan ja viehättävään naiseen. Meillä oli pari tosi mukavaa treffiä, keskustelimme tuntikausia, nautimme luonnosta ja kävimme jopa muutaman tunnin yöllisellä roadtripillä. Halusin todella lujaa syttyä tästä, koska kaiken järjen mukaan tässä olisi lähes pelkästään hyviä asioita. Mutta sydän vaan ei ollut yhtään mukana. En tiedä miksi, mutta en vaan löytänyt yhtään sellaisia tunteita kuin mitä tässä tilanteessa haluaisin. Olen kasa märkiä puita.

Tämä tuntuu jollain tavalla paljon julmemmalta kuin torjutuksi tuleminen.

Sellainen olo, että tahdon halvan seikkailun ja koko viikonlopun mittaisen karpulan.