Kosketuksista

Vaikka arki on nyt onnellisempaa kuin ehkä koskaan, yksinäisinä hetkinä kotona —eli suurimman osa ajasta— kaipaan edelleen jotain enemmän. Uudet ihmiset ovat lähes aina pettymys, mutta polyelämä mahdollistaa myös seikkailuja mihin ei olisi löytänyt (eikä kenties tarttunutkaan) aiemmin.

Tämän illan treffit eivät menneet ihan tavallisesti. Hän oli jotenkin monella tasolla erilainen (hyvässä ja pahassa), mutta meillä selvästi myös synkkasi hyvin, joten jatkoimme teen jälkeen meille. Aikaa ei lapsiteknisistä syistä ollut hirveästi, mutta sovimme järjestävämme sitä lisää, mikäli fiilis on sama vielä huomenna.

Endorfiiniaallon tasaannuttua jäin miettimään polyilyn tunnekirjoa. Minussa on vahva uutuusvietti, joten kaikki uusi on aina valtavan innostavaa, ja nautin toki myös hienoista kohtaamisista, mutta (suureksi osaksi virtuaalinen) arki Annan kanssa on synnyttänyt niin vahvan tunnesiteen, että en osaa olla ajattelematta häntä joka käänteessä. Tuntuu jotenkin väärältä nauttia hetkistä muiden seurassa, vaikka hänen arkensa on suurimmaksi osaksi juurikin aikaa oman perheensä seurassa erossa minusta.

Käänteentekevää tuntuu olevan se, että kun tästä kaikesta oppii keskustelemaan, asioilla on tapana järjestyä ihan mallikkaasti.

Nautin tästä illasta, pidän tämän voiton.