Mono no aware
Iholleni vielä joskus ilmestyvien tatuointien määrä on noussut jo kahteen; jo vuosia sitten päätin, että haluan monellakin tapaa elämääni ohjaavat Kaizen-kanjit ranteeni sisäpinnalle. Hiljattain opin toisen japanialaisen viisauden hetken kauneudesta ja katoavuudesta: mono no aware. Tälle en vielä tiedä paikkaa, mutta viimeisten päivien ja viikkojen hetket ohjeistivat hyvin vahvasti ikuistamaan tämän.
En ymmärrä miten, mutta Anna on ollut jollain tavalla läsnä arjessa päivittäin jo useamman viikon. Tuntuu kuin olisimme tunteneet aina. Pystymme keskustelemaan kaikesta ja kaikki tuntuu tosi luonnolliselta; oikealta. (Mielenkiintoisesti jopa ainoa yhteinen tuttummekin on joskus ollut tärkeä.)
Hullaannuttavan ihastuksen oudoin puoli on tämä normeista poikkeava seikka, että hänellä on arjessaan myös oma perhe (ja aviomies). En ole ihan vielä osannut kunnolla sisäistää koko ajatusta, mutta nautin äärimmäisen paljon siitä yhteisestä ajasta mitä meillä on. Ja päivittäisestä yhteydenpidosta, joka tuntuu välillä vähän pelottavankin läheiseltä. Ymmärrän ja hyväksyn, että hänestä en voi omaa pesäkumppaniani löytää, joten miksen vaan voi nauttia siitä mitä meillä on?
Eilen tapasin ensimmäistä kertaa virallisesti perheensä nuorimmaisen. Vietimme hetken ulkona musiikista nauttien, enkä osannut kuin hymyillä tauotta. Välillä tuntuu epäreilulta ja kipeältä, että tällaisia arjen kultahipppuja saa kokea vain muiden lapsien kanssa.
Tänään oli jännä päivä. Nautin taas uusista aluista kauniissa maisemissa Ruissaloa kävellen, toiveikkaana sen mahdollisen pesäkumppanin tapaamisesta. En jälkikäteen ole vakuuttunut pesäkumppanimateriaalista, mutta kohtaaminen oli tosi iloinen.
Illalla pääsin Annan seurassa nauttimaan ensin Eelin baarikeikasta ja lyhyen setin jälkeen vielä hetken lämpimästä kesäillasta sylikkäin jokirannan penkillä. Taiteiden Yö sai kaupungin tuntumaan hetkeksi ihan oikealta kaupungilta kun siellä oli kerrankin ihmisiä, mutta sen tärkein ihminen oli onneksi sylissäni rauhallisen hämärässä puiston nurkassa. En muista koska taiteiden yö olisi tuntunut näin lämpimältä.
Tänäänkin oli tylsä palata kotiin yksin, mutta yksinäisyys on onneksi nyt kaukana. Tällaisten hetkien lämpöä kun saisi varastoon.