Kesän jäljet

Puoliksi purkamaton matkalaukku makuuhuoneen lattialla on kuin metafora kuluneesta kesästä. Vaaka on täysin eri mieltä, mutta keveys on jatkunut jo kohta vuoden. Hyvä olo tuntuu edelleen yhtä vieraalta kuin kenkien alla narskuva lumi talvella; sellaiseen ei näillä leveyspiireillä ole totuttu. Dokumentointikin tökkii, koska onnesta on paljon vaikeampi kirjoittaa kuin kivusta. Sen pelkää häviävän jos ei joka sekunti vain tarraudu täysillä hetkeen.

Haaveilin kesältä etukäteen ihan erilaisia asioita kuin mitä tähän on mahtunut, mutta en todellakaan voi valittaa. Olisi toki ollut mukava tehdä ja ehtiä kaikkea sitäkin mihin ei ehtinyt, mutta tunnen olevani oikealla polulla. Erona neljän vuoden takaiseen Instagram-kesään, tätä onnea ei ole ollut pakko esitellä Instagramissa sen koommin kuin missään muuallakaan. Päin vastoin, osa on pitänyt kätkeä muiden ymmärtämättömiltä katseilta.

Mietin tällä viikolla Wanhan Aseman ohi kävellessäni, miten jotkut jäljet häviävät ajan myötä, ja toiset säilyvät ikuisesti. Useimmat hetket Asemalta muistan enää kuvista, mutta joitain kohtaamisia en unohda koskaan. Näimme itse asiassa Tiinan kanssa pari viikkoa sitten Peräseinäjoella. Vertailimme valaistumisiamme ja juttelimme aikuisista haasteista. Nuorempana meillä oli vähemmän sanoja, mutta tuntui todella hyvältä nähdä pitkästä aikaa. Tiina on yksi niistä harvoista, jonka liekki kipinöi ja lämmittää edelleen ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Arjessa on kääntynyt myös tosi konkreettisella tavalla merkittäviä uusia sivuja. Tammikuussa alkanut työ muuttui heinäkuun alussa virallisesti vakinaiseksi ja kymmenen vuoden radioprojekti paketoitiin livekeikkojen osalta upeaan päätökseen tämän kesän Summerdanceilla. Viikonloput tuntuvat nyt ihan erilaisilta kun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen pääsen taas nauttimaan perjantai-illoista ja lauantaiaamuista ilman minkäänlaisia velvollisuuksia!

Mutta kaikkein merkittävin alku on ainakin vielä toistaiseksi peittänyt alleen kaiken muun. Arjessa on yhtäkkiä muutakin kuin yksinäistä puuhastelua ja jumppaa, puhelimessa ei ole enää Tinderiä ja myös henkilökohtaisessa kalenterissa on merkintöjä. En tiedä johtuuko levollisuuteni siitä, että yritän ihan todella lujaa olla cool, vai siitä että on aidosti levollinen olo, mutta joka tapauksessa elämän värit ovat tällä hetkellä todella kirkkaita.

Tuntuu, että olen viimeaikoina löytänyt yhteyksiä keskeneräisiin asioihin vuosikausien takaa sekä lähimenneisyydestä. Hypistelen palapelini palasia, ja kaikkien näiden vuosien jälkeen, kenties ensimmäistä kertaa alan myös hahmottaa sitä kuvaa, minkä niistä voi koota. Enkä juurikaan välitä miltä se loppuviimein näyttää; se ei tunnu enää oleelliselta.

Kaikki nämä värit ja nämä jäljet, ne vaan tuntuvat nyt oikeilta.