Alkusoitto

20.11.2022

Aijalla oli aikoinaan sekä Syitä Elää, että Urbaaneja Vääryyksiä -blogit. Valveilla olkoon Syitä Elää Arjen urbaaneille vääryyksille. Tämän oli tarkoitus syntyä kauan sitten, mutta tänään oli monella tapaa Juuri Oikea Aika.

Tämä ilta oli täydellinen.

Ennen kuin tiemme erkanivat, annoin hänelle anteeksi ghostaamisesta. Sitä joskus tapahtuu, olen syyllistynyt siihen itsekin. (Anteeksi, Noora.) Nauhoitin loppumatkalla euforiassani Sepolle henkilökohtaisen ääniviestipodcastin. “Domain valveilla on kyl erittäin 2020” — osui ja upposi.

Yö alkaa kääntyä aamuksi. Selitän —varmuuden vuoksi— vielä kerran Veralle miten eron jäljet tuntuvat kaatuneen puun synnyttämältä kraaterilta. Tämän reaktion nähtyäni kadun valintaani välittömästi ja toivon, että olisin puhunut mieluummin kirurgiasta. Viimeistenkin wanhusten löydettyä takseihinsa, suuntaamme Kertun kanssa kirpeään pakkasyöhön kävellen.

On jo myöhä, suurin osa bilettäjistä on jo luovuttanut. Alan olla merkittävästi enemmän humalassa kuin mihin luulin kykeneväni. Huomaan selittäväni ihmisille yhä uudelleen ja uudelleen kuinka innoissani olen, että uskaltauduin puhumaan Veralle, vaikka olen ihan eri liigassa.

Tämäntyylisissä kekkereissä on aina se ongelma, että kiinnostavia ja kauan kadoksissa olleita ihmisiä on paljon enemmän kuin aikaa. Ehdin vaihtamaan Jussin kanssa noin neljä virkettä ennen kuin ihmisaalto heittää meidät taas eri puolille salia. Kati innostuu vihdoin näyttämään lapsikuvia.

Siihen ei mennyt kuin puoli päivää, mutta uskaltaudun vihdoin puhumaan Veralle. Aloitan vahvasti nolaamalla itseni yrittäessäni —turhaan— muistaa Anskun nimeä, ja jatkan yhtä vahvasti hämärällä tarinalla kaatuneesta puusta eron metaforana. Tiedän että pelaamme ihan eri sarjoissa, joten keskityn lähinnä vaan nauttimaan koko tilanteesta. On tosi maagista miten jotkut ihmiset voivat puhaltaa toisiin puhdasta onnea ihan vain olemalla — tietämättään! Saatan jo tässä kohtaa iltaa höpöttää mitä sattuu, mutta tunnen juuri nyt olevani täsmälleen oikeassa paikassa, ja humalastakin huolimatta kerrankin oikeassa vireessä. CeeÄmmät on parhautta.

Pääsin pahispöytään Janican ja Maijun väliin, Tuurea ja Katjaa vastapäätä. Täydellistä. Kuten Maijun humalatila. Nyt kun vihdoin päästiin istumaan, on helpompi alkaa tivata kuulumisia. Paitsi Maijulta, jonka kanssa otetaan vain känniselfieitä.

Hyppään monien muiden alumnien tavoin mukaan viimeiseen Iltalauluun. Käsittämättömän hieno fiilis päästä laulamaan pitkästä aikaa! Ja tämä on vasta alkua — meillä on kirjaimellisesti koko yö vielä edessä! Häpi häpi joy joy.

Löysimme Pertsan kanssa hyvät paikat suunnilleen keskeltä salia. Ohjelmassa on vain pari tuntematonta biisiä, on mahdotonta olla laulamatta mukana. Väliajalla tivaan Jenniltä ja Lauralta mikseivät nämä ole tulossa mukaan iltajuhlaan. Miten matkata tuntikausia Turkuun vain lähteäkseen lyhyen konsertin jälkeen takaisin kotiin! Yleisössä on tosi paljon tuttuja ja puolituttuja, muun muassa Vera, johon olen ollut palavasti salaihastunut forevö. Vielä jonain päivänä opin sanomaan tällaisillekin muuta kuin “moi”.

Keikan alkuun oli enää hetki aikaa kun törmäsin Katiin. On vaikea kuvailla sanoin sitä ylitsetulvivaa rakkautta mikä pulppuaa sydämestäni aina kun näen nuo ruskeat silmät ja aseistariisuvan hymyn. Saatamme olla wanhuksia nuorten kuorolaisten silmissä, mutta itse pysyn aina siinä illassa jolloin tähdet sammuivat.

Ihan ensimmäiseksi sisään astuttuani näin Jennin ja Lauran. En voinut olla väkisinhalaamatta. Aula oli täynnä muitakin tuttuja, naulakoille pääsy oli yhtä halailua ja moikkailua. Jenni näyttää edelleen täsmälleen samalta kuin sinä yhtenä hämäränä maanantaina viitisentoista vuotta sitten. Emme ole enää juurikaan tekemisissä, hänelläkin on jo uusi elämä (ja osoite pääkaupunkiseudulla). Tuntuu todella hyvältä nähdä hänet onnellisena.

Tänään on erikoisen hieno lauantai. Ohjelmassa on kuoron vuosijuhlat akatemiantalolla ja iltabileet CeeÄmmien kanssa aivan liian pitkästä aikaa. Tilasin illalliskorttini alkoholijuomilla, mikä tarkoittaa sitä, että illasta tulee joko ikimuistoinen tai mahdollisesti todella lyhyt. Kun vihdoin pääsen kotiovesta ulos, olen jo vartin aikataulusta myöhässä. Päätän, etten anna sen häiritä. Tästä illasta tulee täydellinen!